Takaisin resepteihin
Juusto-valkosipulipavut
Gluteeniton
Juusto-valkosipulipavut maistuvat esimerkiksi liha- tai kalaruoan lisukkeena tai sellaisenaan hyvän vaalean leivän kaverina.
Alle 30 min.
4 annosta
2
pss
Apetit Vihreitä papuja paloina (a 200 g)
4
valkosipulinkynttä
0,5
dl
oliiviöljyä
0,5
dl
raastettua parmesaania
0,5
tl
suolaa
0,25
tl
mustapippuria
1
mozzarellapallo
Tarjoiluun
1
rkl
hienonnettua tuoretta rosmariinia
- 1. Levitä vihreät pavut kevyesti voideltuun uunivuokaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita keskenään oliiviöljy, parmesaaniraaste, valkosipuli, suola ja mustapippuri. Sekoita seos papujen joukkoon.
- 2. Paista papuja 200 asteessa 15 minuuttia.
- 3. Revi mozzarella vuoan pinnalle ja siirrä vuoka uunin grillivastusten alle viideksi minuutiksi, tai kunnes juusto on sulanut ja kauniin paistuneen väristä. Ripottele pinnalle tuoretta rosmariinia ja tarjoile heti.