Takaisin resepteihin
Pinaatti-fetapiirakka
Isät kokkaa -keittokirjan (Gozy Publishing, 2016) Joonas Hämäläinen ja Serko Rantanen kokkaavat koko perheen ruokaa. Tämä resepti on Joonaksen anopiin pasteijoista varioitu.
8 annosta
Pohja:
150
g
voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
3
rkl
kylmää vettä
Täyte:
2
pss
Apetit Kotimainen Pinaattia tai Apetit Kotimainen Luomu Pinaattia
0,5
pss
Apetit Kotimainen Sipulikuutioita
1
rkl
Apetit Kotimainen Rypsi&rapsiöljyä
200
g
fetajuustoa
2
kananmunaa
2
dl
kermaa
1
tl
suolaa
0,5
tl
mustapippuria
Tarjoiluun
rucolaa
- 1. Nypi voi ja kuiva-aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita. Kääri taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
- 2. Sulata pinaatti. Kuullota sipuli paistinpannulla oliiviöljyssä.
- 3. Murustele puolet fetajuustosta sormenpään kokoisiksi ja loppu haarukalla hienommaksi muruksi. Sekoita täytteen aineet kulhossa.
- 4. Kauli pohjataikina jauhotetulla työtasolla ohueksi pohjaksi ja painele se piirasvuokaan. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä.
- 5. Jaa täyte pohjalle ja paista vielä 180-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile rucolalla viimeisteltynä.