Siirry sisältöön

Vastuullisuus kulkee Apetitilla läpi arvoketjun pellolta pöytään. Vastuullinen ruokaketju tarkoittaa meille kestäviä toimintatapoja kaikissa toiminnoissa sekä turvallisia ja laadukkaita tuotteita, jotka on valmistettu kestävästi kasvatetuista raaka-aineista.

Omassa toiminnassamme keskitymme ilmastovaikutuksiemme pienentämiseen ennen kaikkea uusiutuviin energiaratkaisuihin panostamalla sekä energia- ja materiaalitehokkuutta kehittämällä.

Tuotteissamme luotamme kotimaisiin kasvipohjaisiin ruokaratkaisuihin ja niiden kehittämiseen, lähikalaan perustuvan tuotteiston kasvattamiseen sekä kestäviin ja tarkoituksenmukaisiin pakkausratkaisuihin.

Tiedotustilaisuus 17.2.2026 klo 13.00

Alkutuotanto ja elintarviketeollisuus tekevät jatkuvaa kehitystyötä ruoantuotannon ympäristö- ja ilmastovaikutuksien pienentämiseksi. Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat noin viidenneksen kaiken kulutuksen hiilijalanjäljestä, eli ilmastovaikutuksista. Kasvikunnan tuotteet ovat pääsääntöisesti matalahiilijalanjälkisiä. Apetit on selvittänyt suosikkituotteidensa ympäristöjalanjäljen. Tutkimuksessa selvitettiin valittujen tuotteiden hiilijalanjälki, rehevöittävä vaikutus sekä vesijalanjälki.

Tutustu ruoan ilmastovaikutuksiin

Kestäviä ruokavalintoja

Näin valmistuu ilmastoystävällinen ateria vaivattomasti pakastealtaasta – Apetit on selvittänyt tuotteistansa valmistetun aterian ympäristöjalanjäljen.

Lue lisää

Vuonna 2025

Vastuullisia tekoja – Käyttämästämme energiasta 81 prosenttia oli uusiutuvista lähteistä. – Kierrätettävien pakkausten osuus 99 prosenttia. Kaikkien vähittäiskaupassa myytävien Apetit-tuotteiden pakkausmateriaalit muutettu kierrätettäväksi. – Käyttämästämme kalasta 10 % oli kotimaista lähikalaa vuonna 2025. – Räpin koetilan tutkimustyö viljely- ja lajikekokeissa jatkui erityisesti eri kasvilajikkeiden ja kasvinsuojelumenetelmien parissa. – RypsiRapsi-foorumin hanketoiminta ja viljelykokeet kotimaisen öljykasvituotannon lisäämiseksi

Kaikki tiedotteet

Vuosikertomus 2025

Tutustu Apetitin yhdistettyyn vuosikertomukseen ja vastuullisuusraporttiin.

Lue lisää

Hyvinvointia kasviksista

Haluamme edistää kestäviä ruokavalintoja: tarjoamme kestävästi kasvatettuja ja valmistettuja elintarvikkeita ja raaka-aineita sekä kehitämme arvoketjua, jossa ihmiset ja ympäristö voivat hyvin. Apetitin pakastetuotteisiinsa käyttämistä raaka-aineista noin 95 prosenttia on kasviperäisiä. Joka vuosi noin 150 kotimaista Apetit-sopimusviljelijää tuottaa meille miljoonia kiloja puhdasta vastuuviljeltyä ruokaa. Vuonna 2024 pakastetuotteissa käyttämistämme raaka-aineista 85 % oli kotimaisia.

Näin viljelytämme kotimaisia kasviksia

Ilmastovaikutukset

Apetitin ilmastotavoitteena oli vähentää omia (Scope 1 ja 2) päästöjään 75 % vuoteen 2025 mennessä vertailuvuodesta 2019. Tavoite saavutettiin selvästi, ja päästöt pienenivät yhteensä 80 %. Apetitin ilmastotyö jatkuu ja vuoden 2025 aikana Apetit sitoutui asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Vuonna 2025 Apetit-konserni saavutti CDP:n ilmastonmuutoksen sekä vesivastuullisuuden arvioinnissa Management-tason ja luokituksen B ilmastotyön osalta ja B- vesivastuullisuuden osalta.

Lue lisää

Kotimaisen viljelijän kumppani

Apetit on vahvasti integroitunut kotimaiseen alkutuotantoon. Apetit haluaa sekä öljykasvituotteissa että vihannes- ja ruokapakasteissa olla kotimaisen viljelijän kumppani. Maatalous- ja elintarvikeala työllistää Suomessa kaikkiaan noin 340 000 ihmistä.

Yritysvastuu Apetitilla

Apetitin yritysvastuussa korostuvat ilmastovastuulliset arjen teot, kun rakennamme kestävää ruokajärjestelmää erilaisten arvoketjujen kautta. Vastuullinen arvoketju on yksi Apetitin strategian painopistealueista.

Lue lisää

Yritysvastuuohjelma

Haluamme edistää kestäviä ruokavalintoja: tarjoamme kestävästi kasvatettuja ja valmistettuja elintarvikkeita ja raaka-aineita sekä kehitämme arvoketjua, jossa ihmiset ja ympäristö voivat hyvin.

Lue lisää