Siirry sisältöön

Markkina-asema

Apetit on pääasiallisella markkina-alueellaan Suomessa suurin kotimainen toimija ja ainutlaatuisen kasvipohjaisen pellolta ruokapöytään -arvoketjun kehittäjä tuoteryhmissään.

Kasvipohjainen syöminen edustaa hyvän maun ja terveellisyyden lisäksi valintaa kestävän ruokavalion puolesta. Pitkän ajan ruokatrendeissä korostuvat vastuullisuuteen ja yksilön hyvinvointiin liittyvät tekijät: terveellisyys, huoli ilmastonmuutoksesta, kotimaisuus, arjen helpottaminen, lähiruoka ja ruokaketjun läpinäkyvyys.

Merkittävimmät muutostekijät Apetitin toimintaympäristössä liittyvät inflaatioon ja kuluttajan ostovoimaan sekä ilmastonmuutokseen ja siihen liittyviin satovaihteluihin. Viljelyyn liittyen myös jatkuvasti kehittyvällä kemikaali- ja torjunta-ainelainsäädännöllä on vaikutuksia eri kasvien viljelyn ja satotasojen turvaamisen kannalta. Globaali poliittinen tilanne luo epävarmuutta.

Tuoteryhmä Markkinaosuus ja kilpailuasema Kilpailuedut
Kasvis- ja ruokapakasteet Apetit on kotimaisten kasvis- ja ruoka-pakasteiden markkinajohtaja Suomessa. Kilpailua tulee lähinnä isoista kansainvälisistä toimijoista ja kaupan omista tuotemerkeistä.
Apetit on vahvistanut asemaansa Ruotsin vähittäiskaupassa. Merkittävän kokoinen pakasteherneen tuottaja Euroopassa.
Sopimusviljelyyn perustuva raaka-aineiden hankintamalli molemmilla kotimarkkinoilla.
Vahva markkina-asema ja arvostettu brändi Suomessa.
Tuotekehitys- ja tuotanto-osaaminen.
Megatrendit ja ravitsemussuositukset tukevat tuotteistoa.
Kasviöljyt Apetit on merkittävä toimija Suomen kasviöljymarkkinassa: korkealaatuisia kasviöljytuotteita kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuuteen.
BlackGrain from Yellow Fields® -rapsijauheelle tavoitellaan kaupallista läpimurtoa.

Kilpaileva tarjonta ulkomailta on jonkin verran lisääntynyt erityisesti teollisuusmyynnissä.
Tuotannon ja hankinnan suuren mittakaavan edut, vahva hallinta koko arvoketjuun.
Kotimaisuus, korkea tuotannon tehokkuus ja toimitusvarmuus, oma energiaratkaisu.
Korkealaatuiset tuotteet laajalle asiakaskunnalle.
Mekaaninen prosessi.
Vahva markkina-asema ja tunnettu brändi.
Pitkäjänteinen yhteistyö kotimaisen öljy-kasvituotannon lisäämiseksi eri alan toimijoiden kanssa: RypsiRapsi-foorumi.
Rehuraaka-aineet Apetitin osuus öljykasvipohjaisten rehuraaka-aineiden myynnistä on Suomessa merkittävä. Salmonellattomuus, vaihtoehto soijalle.