Hallituksen valtuutukset
Apetit Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2026 päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 80 000 (kahdeksankymmenentuhannen) yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, joka edustaa noin 1,27 prosenttia yhtiön tämänhetkisestä osakemäärästä. Valtuutus sisältää oikeuden hyväksyä yhtiön omat osakkeet pantiksi. Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä, mistä syystä osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa ja osakkeista maksettava vastike on yhtiön osakkeen markkinahinta Nasdaq Helsinki Oy:n julkisessa kaupankäynnissä hankintahetkellä. Osakkeita voidaan hankkia myös julkisen kaupankäynnin ulkopuolelta hintaan, joka vastaa enintään julkisen kaupankäynnin markkinahintaa hankintahetkellä. Hallitus valtuutetaan päättämään osakkeiden hankintatavasta. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää suunnatusta hankinnasta tai osakkeiden hyväksymisestä pantiksi, mikäli yhtiölle on siihen painava taloudellinen syy osakeyhtiölain 15 luvun 6 §:n mukaisesti. Osakkeet hankitaan käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen määrittelemiin tarkoituksiin. Päätöstä yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta tai lunastamisesta tai niiden pantiksi ottamisesta ei tehdä siten, että yhtiön ja sen tytäryhtiöiden hallussa olevat tai panttina pitämät yhtiön osakkeet ylittäisivät 10 prosenttia kaikista osakkeista. Hallitus päättää kaikista muista omien osakkeiden hankintaan ja/tai pantiksi ottamiseen liittyvistä asioista.
Valtuutus on voimassa vuoden 2027 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 31. toukokuuta 2027 asti. Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 10.4.2025 annetun osakkeiden hankintavaltuutuksen.