Apetit on pääasiallisella markkina-alueellaan Suomessa suurin kotimainen toimija ja ainutlaatuisen kasvipohjaisen pellolta ruokapöytään -arvoketjun kehittäjä tuoteryhmissään.
Kasvipohjainen syöminen edustaa hyvän maun ja terveellisyyden lisäksi valintaa kestävän ruokavalion puolesta. Pitkän ajan ruokatrendeissä korostuvat vastuullisuuteen ja yksilön hyvinvointiin liittyvät tekijät: terveellisyys, huoli ilmastonmuutoksesta, kotimaisuus, arjen helpottaminen, lähiruoka ja ruokaketjun läpinäkyvyys.
Merkittävimmät muutostekijät Apetitin toimintaympäristössä liittyvät inflaatioon ja kuluttajan ostovoimaan sekä ilmastonmuutokseen ja siihen liittyviin satovaihteluihin. Viljelyyn liittyen myös jatkuvasti kehittyvällä kemikaali- ja torjunta-ainelainsäädännöllä on vaikutuksia eri kasvien viljelyn ja satotasojen turvaamisen kannalta. Globaali poliittinen tilanne luo epävarmuutta.
|
Tuoteryhmä
|
Markkinaosuus ja kilpailuasema
|
Kilpailuedut
|
|
Kasvis- ja ruokapakasteet
|
Apetit on kotimaisten kasvis- ja ruoka-pakasteiden markkinajohtaja Suomessa. Kilpailua tulee lähinnä isoista kansainvälisistä toimijoista ja kaupan omista tuotemerkeistä. Apetit on vahvistanut asemaansa Ruotsin vähittäiskaupassa. Merkittävän kokoinen pakasteherneen tuottaja Euroopassa.
|
Sopimusviljelyyn perustuva raaka-aineiden hankintamalli molemmilla kotimarkkinoilla. Vahva markkina-asema ja arvostettu brändi Suomessa. Tuotekehitys- ja tuotanto-osaaminen. Megatrendit ja ravitsemussuositukset tukevat tuotteistoa.
|
|
Kasviöljyt
|
Apetit on merkittävä toimija Suomen kasviöljymarkkinassa: korkealaatuisia kasviöljytuotteita kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuuteen. BlackGrain from Yellow Fields® -rapsijauheelle tavoitellaan kaupallista läpimurtoa.
Kilpaileva tarjonta ulkomailta on jonkin verran lisääntynyt erityisesti teollisuusmyynnissä.
|
Tuotannon ja hankinnan suuren mittakaavan edut, vahva hallinta koko arvoketjuun. Kotimaisuus, korkea tuotannon tehokkuus ja toimitusvarmuus, oma energiaratkaisu. Korkealaatuiset tuotteet laajalle asiakaskunnalle. Mekaaninen prosessi. Vahva markkina-asema ja tunnettu brändi. Pitkäjänteinen yhteistyö kotimaisen öljy-kasvituotannon lisäämiseksi eri alan toimijoiden kanssa: RypsiRapsi-foorumi.
|
|
Rehuraaka-aineet
|
Apetitin osuus öljykasvipohjaisten rehuraaka-aineiden myynnistä on Suomessa merkittävä.
|
Salmonellattomuus, vaihtoehto soijalle.
|